Lainaa ilman luottotietoja ja maksuhäiriömerkintä

Lainan saaminen ilman luottotietoja on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Tällöin henkilön luottotiedoissa eli luottorekisterissä on merkintä aikaisemmin syntyneestä maksuhäiriöstä. Tällainen yksityishenkilön maksuhäiriömerkintä on syntynyt yleensä maksamattomasta lainasta joka on erääntynyt jo aikapäiviä sitten. Tällainen laina on voinut erääntyä vähintään kaksi kuukautta aikaisemmin, eikä henkilö ole maksumuistutuksista huolimatta laskuaan pystynyt maksamaan. Maksuhäiriömerkintä merkitään luottorekisteriin lainanantajan tai viranomaisen toimesta. Maksuhäiriömerkintä voi syntyä maksamattomen lainan ollessa kyseessä vasta sitten, kun maksukehoituksesta on kulunut ainakin 21 vuorokautta.

Jos luottotiedoissa on maksuhäiriömerkintä, lainan saaminen on yleensä hyvin hankalaa sillä yleensä aina lainanantaja tarkistaa heti ensimmäiseksi onko henkilö luottokelpoinen. Voi toki olla, ettei jokin pikavippifirma välitäkään tarkistaa luottotietoja, vaan myöntää pikalainan, mutta tämä on hyvin harvinaista.

Jos maksuhäiriömerkinnän vuoksi luottotiedot ovat menneet ja lainaa olisi jostain saatava, kannattaa sitä ensimmäiseksi kysyä omasta pankistaan. Pankki toki tarkistaa asiakkaana olevan lainanhakijan luottotiedot ja se haluaa tietää mikä on johtanut luottotietojen menettämiseen. Lisäksi pankki haluaa tietää muista veloista, onko niitä edelleen maksamatta ja kuinka paljon. Muita asioita joista pankki on luultavasti kiinnostunut ovat lainan käyttötarkoitus, lainan vakuudet ja takaajat sekä tietenkin maksukyky. Pankki varmasti haluaa selvittää pystyykö henkilö maksamaan lainaamansa summan takaisin.